Löytöeläimistä

Toiminta alueemme:

 

Sinna vastaa Akaan, Urjalan, Valkeakosken ja Hämeenlinnan alueiden löytöeläimistä. Hämeenlinnan alueen löytökissoista vastaa Kissakoti Kattila.
 
Löytöeläin toiminta perustuu eläinsuojelulakiin. 

 

15 §

Talteenotetut eläimet

Kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.

Talteenotettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin.

Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista.

Jos poliisille on tehty metsästyslain (615/93) 55 §:ssä tarkoitettu ilmoitus koiran talteenotosta, tulee poliisin ilmoittaa talteenotosta kunnan löytöeläinten talteenottopaikkaan.

 

Miten toimia?

 
- Mikäli olet löytänyt omistajansa kadottaneen otuksen, ensimmäinen toimenpide on arvioida tilanne.
- Mikäli eläin aiheuttaa välitöntä vaaraa itselleen tai muille, eikä vaaratilannetta saada turvallisesti ehkäistyä, ottakaa yhteyttä poliisiin.
- Ottakaa eläin kiinni, jos se on mahdollista itseänne vaarantamatta. Mikäli kiinniotto ei onnistu, ilmoittakaa irrallaan olevasta eläimestä alueen löytöeläinkotiin.
- Saatuanne eläin kiinni, tarkistakaa löytyykö eläimen pannasta yhteystietoja, ja kyselkää mahdollisuuksien mukaan lähialueen taloista, tunteeko kukaan eläimen omistajia. Mikäli mahdollista myös sosiaalisen median ryhmistä voi katsoa onko joku ilmoittanut niihin karkulaisesta. Samalla voi niihin laittaa itsekin ilmoituksen kiinniotetusta eläimestä.
- Mikäli omistajia ei saada kiinni, ottakaa yhteys alueen löytöeläinkotiin, joka ohjeistaa teitä jatkotoimista.
- Irrallaankin oleva eläin on aina jonkun omaisuutta, sitä ei saa ottaa itselleen, vaan siitä on aina ilmoitettava löytöeläinkotiin.

 

Mikäli teillä on kysymyksiä löytöeläimistä, irrallaan kulkevista eläimistä, kissojen loukutuksista tai muusta aihepiiriin kuuluvasta, löytöeläinkodit vastaavat kysymyksiinne mielellään.