Meistä


 
Sirkku Helin on koulutukseltaan eläintenhoitoon erikoistunut agrologi ja koirahieroja. Hän ryhtyi yrittäjäksi perustaessaan Sinnan vuonna 2006, Sinna onkin eräs Hämeen alueen vanhimpia toimijoita alalla. Sirkku on myös aina ollut aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa mm. nuorten- ja eläintenparissa.
 
Aluksi Sinna toimi ainoastaan eläinhoitolana, mutta vuosien varrella toiminta on laajentunut myös löytöeläinpuolelle, ja yhteistyöhön eri viranomaistahojen kanssa.
Sinnan toimitilat sijaitsevat maaseudun rauhassa, Lontilan kylässä noin kuusi kilometriä Toijalan keskustasta. Lontila on ravinteikasta jokilaaksoa, jossa viljapellot ympäröivät harvahkoa asutusta. Täällä luonto ja villieläimet kuuluvat oleellisena osana arkeen, vaikka alue sijaitsee Tampereen, Hämeenlinnan, Akaan ja Valkeakosken kaupunkien ympäröimänä. Peurat ja rusakot kuuluvat pihapiiriin siinä missä kanat ja omenapuutkin.
 
Itse hoitola on rakennettu vanhaan navettarakennukseen, siellä on toisistaan eroiteltuna kahdeksan erillistä tilaa eläimille. Näin eläimet eivät joudu kontaktiin toistensa kanssa, ja aremmatkin eläimet tuntevat olonsa turvalliseksi. Lisäksi viereisessä vanhassa saunarakennuksessa on kaksi tilaa eläimille, B-tarha lähinnä kissoille, kaneille ja muille pienemmille otuksille, ja Saunatarha kookkaammillekin kavereille.
 
Sinna on perheyritys, mutta siellä työskentelee vaihtelevasti myös paljon muuta väkeä. Opiskelijat, harjoittelijat, TET:tiläiset, työkokeilijat, kuntouttavassa toiminnassa olevat, vammaispalvelu yms. yms. hakeutuvat Sinnaan opettelemaan eläinten hoitoa ja hakemaan tuntumaa työelämään ja yrittäjyyteen.
 
Sinnan päätoimenkuva on siis eläinten hoito, sekä hotellivieraiden, että omistajansa kadottaneiden löytöeläimien. Lisäksi Sinna neuvoo ja ohjeistaa ihmisiä erilaisissa, useimmiten eläimiin liittyvissä ongelmatilanteissa, siinä määrin, että sosiaalisessa mediassa on muodostunut lentäväksi lauseeksi; "Kysy vaikka Sinnasta!"...
Navettarakennuksessa toimii myös Kehräävät Kulkurit yhdistys, joka hoitaa kodittomiksi jääneitä löytöeläimiä, ja etsii näille uusia koteja.
 
Yhdistyksen eläintilat ja KesäKissa Kahvila sijaitsevat toisessa päädyssä, navetan vintillä on kierrätys kirpputori, jonne voi lahjoittaa tarpeettomaksi käynyttä ehjää tavaraa muiden hyödynnettäväksi. Lisäksi yhdistyksellä on navetassa kasvatushuone, jossa esikasvatetaan chilin ja tomaatin taimia keväällä myytäviksi kahvilan kautta, saattaapa siellä päästä myös maistelemaan chilejä, mikäli uskaltaa sellaista pyytää..